Ota yhteyttä
FI EN 中文

Tuottava idea -kilpailun voittajat on valittu - Salo IoT Campus palkittiin Suomen parhaana ideana yhteiskuntasarjassa

14.9.2018

Tuottava Idea -kilpailu on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämä kilpailu, jonka tavoitteena on edistää innovointia sekä nostaa esiin uusia liikeideoita ja niiden merkitystä yhteiskunnallisen kehityksen avaintekijöinä. Kilpailun tavoitteena on myös lisätä yrittämisen yleistä arvostusta ja korostaa uusien ideoiden sekä riskinoton merkitystä kansantalouden kasvun ja hyvinvoinnin lisäämiselle.

Vuoden 2018 kansalliset voittajat palkittiin 14.9.2018 Nasdaq Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa. Kilpailua tuomaroivat Nasdaqin toimitusjohtaja Erja Retzén, Handelsbankenin Head of Corporate Solutions Tero Juotasniemi, Suomalaisen työn liiton toimitusjohtaja Tero Lausala sekä Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen puheenjohtaja Lauri Valtonen. Voittajat valittiin yritys-, yhteiskunta ja startup-sarjoissa.

Salo IoT Campus palkittiin yhteiskuntasarjan parhaana ideana. Tuomariston mukaan Salo IoT Campuksen vahvuus on sen monipuolisuus ja rohkeus yhdistää hyvin erilaisia toimijoita keskenään. Yhtenä merkittävänä tekijänä pidettiin sitä, että hanke edesauttaa Salon työllisyyttä ja tunnettuutta. Salo IoT Campus oli jo aiemmin palkittu Suomen Nuorkauppakamareiden A-alueen (Etelä-Suomi) parhaana ideana omassa sarjassaan.

Tuottava Idea -kilpailun voittajat pääsivät palkitsemistilaisuudessa soittamaan Nasdaq OMX Helsingin pörssin avauskelloa. Lisäksi he saavat nimensä New Yorkin Times Squaren valo-taululle. Salon Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Milla Forsman ja projektipäällikkönä toiminut Johanna Linna kertovat olevansa todella iloisia Salo IoT Campuksen menestyksestä kilpailussa. “Pyrimme projekteissamme aina luomaan positiivista virettä kotikaupunkiimme ja tässä onnistuttiin taas erinomaisesti, sillä voiton myötä Salon kaupunki ja Salo IoT Campus saavat paljon positiivista näkyvyyttä”, kertoo ideaa ehdottanut ja voitokkaan hakemuksen laatinut Johanna Linna.

”Olen todella tyytyväinen ja ylpeä Salo IoT Campuksen saamasta voitosta. Kilpailun voitto on hieno tunnustus meille ja antaa taas lisää virtaa kehittää kampuksesta entistä parempi paikka uusille innovaatioille ja liikeideoille”, iloitsee Salo IoT Campuksen toimitusjohtaja Jukka Vakula.

 

Lisätietoja:

www.tuottavaidea.fi

Salo IoT Campus, toimitusjohtaja Jukka Vakula, 040-761 7287, jukka.vakula@saloiotcampus.fi, www.saloiotcampus.fi

Salon Nuorkauppakamari ry, projektipäällikkö Johanna Linna, puh. 044 3489267, johanna@lawli.fi,

puheenjohtaja Milla Forsman, puh. 0440671995, milla.forsman@lrhto.fi, www.jcsalo.fi

Salon kaupunki, kaupunginjohtaja Lauri Inna, 044 778 2001, lauri.inna@salo.fi, www.salo.fi

 

Kaikki uutiset