Tervetuloa Salo IoT Campuksen ensimmäiseen olut tastingiin torstaina 24.10.! Tasting-tilaisuudessa pääsemme maistelemaan Mathildedalin kyläpanimon klassikko oluita.
Mathildedalin Kyläpanimo on kyläläisten perustama pienpanimo. Se on kunnianosoituksemme Teijon alueen ruukkikylien pitkälle ja komealle historialle sekä tämän päivän modernille ja vireälle kyläyhteisölle. Vaikka olemme pieni kylä, olemme tottuneet tekemään yhdessä isoja asioita. Samalla asenteella ja kunnianhimolla teemme myös omaa olutta. Jokainen oluemme on pieni pala kyläelämystä. Kyläpanimo syntyi halusta tehdä yhdessä kyläläisten ja oluen ystävien kanssa tutkimusmatkoja maailmaan parhaisiin oluttyyppeihin. Haluamme luoda niistä oman näkemyksemme, omalla kylätwistillä tietenkin. Meidän mielestämme olutta voi nautiskella sellaisenaan, mutta se on myös erittäin hyvä kaveri ruualle. Pidämme myös siitä ajatuksesta, että tietyntyyppisiä oluita nautitaan eri vuodenaikoina, myös oluissa on omat luonnolliset sesonkinsa.
Olut tasting järjestetään Kuution saunalla ja tilaisuus kestää noin 1,5 tuntia. Oluista kertomassa ja maistattamassa Kyläpanimon emäntä Mia.
Paikkoja on rajoitetusti, joten ilmoittauduthan mukaan mahdollisimman pian.