Odotetun C More -alkuperäissarjauutuuden, Made in Finland - tarina Nokiasta, kuvaukset alkavat ensi viikolla. Osa kohtauksista kuvataan Salo IoT Campuksella, Nokian vanhoissa toimitiloissa. Kyseessä on tositapahtumiin perustuva draamasarja läheltä piti -tilanteista globaalin menestystarinan ensiaskeleilla. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Maarit Lalli, ja sarjan pääosissa nähdään vakuuttava kattaus tämän hetken kiinnostavimpia näyttelijöitä.
Made in Finland - tarina Nokiasta on kiehtovasti kerrottu kertomus Nokian ensimmäisistä askeleista kohti maailmanlaajuista menestystä. C More -alkuperäissarjan keskiössä ovat nuoret ja neuvokkaat asianajajat, nerokkaat insinöörit ja ajan hermolla oleva johtaja, joiden rohkeus pelasti koko yhtiön. Draamasarjan käsikirjoittaa ja ohjaa Jussi-palkittu Maarit Lalli, joka on tehnyt vuosien laajamittaisen taustatyön Nokian historiaan.
"Nokian huippumenestyksen takana on monia kertomattomia ihmiskohtaloita. Tarinoita ihmisistä, joiden intohimo työhön teki menestyksen mahdolliseksi. Syntyi ihme ja maailma valloitettiin, mutta taustalla oli myös menetyksiä ja epätoivon hetkiä. Ensimmäisestä GSM-puhelusta on 30 vuotta. Asianosaisilla on tarpeeksi etäisyyttä historiaan ja asioista uskaltaa puhua vapaasti", kuvailee sarjan käsikirjoittaja-ohjaaja Maarit Lalli.
Made in Finland -sarjan kuvaukset alkavat ensi viikolla Oulussa, jonka jälkeen kuvaukset jatkuvat keskikesään saakka muun muassa Helsingissä ja Salossa. Kesän jälkeen kuvauksia jatketaan vielä syksyllä. Kuusiosainen draamasarja saa ensi-iltansa C More -suoratoistopalvelussa keväällä 2022. Sarjan tuottavat C Morelle ja MTV:lle Rabbit Films ja Aurora Studios. MTV:n ja C Moren lisäksi sarjaa rahoittaa Finnish Impact Film Fund.
"Tätä tarinaa me suomalaiset olemme odottaneet. Mitään näin uskomatonta ei olisi ikinä voinut vain keksiä. Maarit on tehnyt erittäin kunnioitettavan taustatyön käsikirjoitukseensa ja Made in Finland - tarina Nokiasta täydentää upeasti laadukkaiden C More -alkuperäissarjojen kattaustamme. Sarjasta tulee varmasti vuoden 2022 puhutuimpia uutisaiheita", iloitsee C Moren sisällöistä vastaavan MTV:n draamapäällikkö Jani Hartikainen.
"Nokia on kansallisaarre. Sarja on eeppinen sankarikertomus nousuineen ja laskuineen, tarina siitä miten pienestä Suomesta ja pikkuruisesta Salosta nousi maailman ykköseksi matkapuhelin, joka muutti elämämme. Maaritin luoma sarja tulee tuomaan esiin ihmiset ihmeen takana", kertoo käsikirjoitetun sisällön päällikkö Minna Haapkylä Rabbit Filmsiltä.
Sarjan pääosissa nähdään tämän hetken kiinnostavimmat näyttelijätähdet. Päärooleissa näyttelevät Satu-Tuuli Karhu, Emil Kihlström, Aku Sipola, Oona Airola ja Sampo Sarkola.
"Hyvällä tavalla jännittää, niin kuin aina ennen kuvauksia. Maarit Lalli on kirjoittanut sarjan fiktioksi esikuvien inspiroimana ja on innostavaa saada näytellä henkilöä, jonka vaikutus Suomen yrityselämälle on ollut poikkeuksellisen merkittävä. Mistään imitaatiosta ei ole kyse, vaan tässä roolityössä Nokian tarina on ensisijassa", kertoo Sampo Sarkola sarjan kuvausten aloittamisen kynnyksellä.