Ota yhteyttä
FI EN 中文

Turun AMK:n Salon toimipiste muuttaa Salo IoT Campuksen tiloihin

5.9.2017

Turun ammattikorkeakoulun 5.9.2017 julkaisema tiedote.

Turun ammattikorkeakoulun Ylhäistentien toimipiste muuttaa Salo IoT Campuksen tiloihin vuodenvaihteessa. Toiminnan siirto koskee koko toimipisteen henkilöstöä ja opiskelijoita.

Salon toimipisteessä opiskelijoita on 850, joista noin puolet opiskelee liiketaloutta ja puolet sosiaali- ja terveysalalla. Lisäksi Salossa tarjotaan sosionomikoulutusta monimuotototeutuksena.

– Toiminnan siirron avulla tavoitellaan ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ja yritysten välisen yhteistyön lisäämistä, jonka Salo IoT Campus mahdollistaa nykyistä toimipistettä paremmin, sanoo Turun AMK:n rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila.

Kesän aikana on tehty tilasuunnittelua ja hiottu vuokrasopimuksen yksityiskohtia, jotka nyt on saatu valmiiksi. Tarvittavat muutostyöt  Salo IoT Campuksen Kiila-rakennuksessa alkavat syyskuussa.

Muuton tarkempi aikataulu vahvistuu syksyn aikana, mutta toiminta uusissa tiloissa on tarkoitus aloittaa tammikuun 2018 aikana, toteaa Turun AMK:n kiinteistöpäällikkö Markus Forstén.

Yhteistyö vahvistuu

– Hienoa, että saamme Turun ammattikorkeakoulun mukaan Salo IoT Campukselle. Meillä toimii osaamiskeskittymässä jo yli 40 eri yritystä, jotka arvostavat yhteisöllistä työympäristöä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia. Ammattikorkeakoulun tulo kampukselle täydentää hienosti meidän asiakaskuntaamme ja toivotamme opiskelijat tänne lämpimästi tervetulleiksi, sanoo Salo IoT Campuksen toimitusjohtaja Jukka Vakula.

Opiskelijat ja kampuksella toimivat yritykset tulevat hyödyntämään yhteisiä palveluita ja työskentelemään samoissa tiloissa. Toivottavasti voimme näin helpottaa sekä opiskelijoiden harjoittelupaikkojen etsintää että yritysten tulevia rekrytarpeita. Salo IoT Campus tulee olemaan loistava pohja myös tulevaisuudessa monelle uudelle innovaatiolle, summaa Vakula tulevan yhteistoiminnan etuja.

Lisätietoja:

Kiinteistöpäällikkö Markus Forstén, Turun AMK, puh. 044 9072 072
Toimitusjohtaja Jukka Vakula, Salon IoT Campus, puh.  040 761 7287

Salon IoT Campus-linkki: http://www.saloiotcampus.fi/

Turun ammattikorkeakoulu on 10 000 osaajan yhteisö – tulevaisuuden teknillinen korkeakoulu ja hyvinvoinnin kehittäjä. Koulutamme käytännön huippuosaajia. #ExcellenceInAction

Kaikki uutiset