Salo IoT Campus ja Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri ovat allekirjoittaneet pitkäaikaisen vuokrasopimuksen TYKS Psykiatrian käyttöön tulevista vastaanottotiloista. Aiemmin toimistokäytössä olleet 1 400 m² tilat Kampa-rakennuksessa muokataan yksikön tarpeiden mukaisiksi.
Uudet tilat mahdollistavat nyt hajallaan olevien erikoissairaanhoidon psykiatristen palvelujen keskittämisen yhteisiin tiloihin. Uudet, modernit tilat tukevat myös Psykiatrian toiminnan ja henkilökunnan osaamisen kehittämistä sekä laadukkaan, yksilöllisen hoidon mahdollistamisen asiakkaille. Kampukselle tulevien tilojen suunnittelu on jo aloitettu, ja muutostöiden on tarkoitus alkaa ensi viikon aikana.
Kesäkuun alusta asti TYKS Psykiatrialla on ollut käytössään väistötilat kampuksella, ja uusien tilojen valmistuessa myös väistötilojen vastaanottotilat siirtyvät Palvelurakennuksesta Kampaan. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin mielialahäiriövastuualueen ylihoitaja Suvi Virenius iloitsee uudesta sopimuksesta: "Väistötilat Palvelurakennuksessa ovat toimineet hyvin, ja odotamme jo innolla muuttoa uusiin, meille suunniteltuihin tiloihin. Haluamme tarjota asiakkaillemme ja työntekijöillemme toimivat ja nykyaikaiset tilat, ja onneksemme Salo IoT Campuksen Kampa-rakennuksesta löytyi meille sopivan kokoinen tilakokonaisuus, joka saadaan muutostöillä muokattua juuri meidän tarpeisiimme sopivaksi".
Yhteistyötä stigman vähentämiseksi
TYKS Psykiatrian tavoitteena on luoda Salo IoT Campuksen uusista vastaanottotiloista tulevaisuuden psykiatrinen palvelujärjestelmä, joka on avoin ja helposti lähestyttävä. TYKS Psykiatrian uudessa strategiassa pyritään luomaan entistä avoimempaa suhtautumista mielenterveyden häiriöitä kohtaan, ja tuomalla vastaanottotilat muiden palveluiden läheisyyteen pyritään vähentämään mielenterveyspalveluihin liittyvää stigmaa. "On tärkeää, että alueella tuotetaan muitakin palveluita kuin hyvinvointialueen palveluita, jolloin sosiaalinen kanssakäyminen lisääntyisi ja stigma vähentyisi" Virenius kertoo.
Kampuksella on tilaa myös monipuolisille palveluille
TYKS Psykiatrian tilojen rakennustöiden alkaessa Kampa-rakennuksen toinen työmaa alkaa olla loppusuoralla. Kampa-rakennuksen kolmanteen kerrokseen tulevan vanhusten hoivayksikön muutostyöt valmistuvat syyskuussa, ja yksikkö on tarkoitus ottaa käyttöön vielä tämän vuoden puolella. "Tilakartoituksen jälkeen TYKS Psykiatrille soveltuvat tilat löytyivät samasta rakennuksesta, johon palveluasumisen yksikkö avataan. Molempien yksiköiden suunnittelu on tehty niin, että myös kasvulle on tilaa", vinkkaa Salo IoT Campuksen toimitusjohtaja Atte Köykkä.
Lisätiedot:
Salo IoT Campus, toimitusjohtaja Atte Köykkä, p. 040 8211 043, atte.koykka@saloiotcampus.fi