Sekä isot että pienet yritykset ja eri alojen toimijat ovat löytäneet coworking-tila Siilon käyttäjiksi. Joustava työskentelytila avattiin Salo IoT Campuksella kesän alussa. Työnteon murroksen myötä tarve erilaisille työympäristöille on kasvanut. Salo IoT Campus on vastannut kysyntään tarjoamalla erikokoisille yrityksille ja toimijoille työskentelytiloja sekä mahdollisuuden liittyä osaksi...
Tuottava Idea -kilpailu on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämä kilpailu, jonka tavoitteena on edistää innovointia sekä nostaa esiin uusia liikeideoita ja niiden merkitystä yhteiskunnallisen kehityksen avaintekijöinä. Kilpailun tavoitteena on myös lisätä yrittämisen yleistä arvostusta ja korostaa uusien ideoiden sekä riskinoton merkitystä kansantalouden kasvun ja hyvinvoinnin lisäämiselle. Vuoden...
Sensoan ja Lassila & Tikanoja kehittivät IoT -ratkaisun helpottamaan siivouksen ja kunnossapidon arkea Salo IoT Campuksella. Salo IoT Campuksella riittää siivottavia neliöitä, ja tilojen käyttö vaihtelee. Kampuksen tilojen puhtaanapidosta vastaavassa Lassila & Tikanojassa mietittiin, että ajantasainen tieto esimerkiksi WC-tilojen käyttöasteesta voisi auttaa resursoimaan siivouksen ja kunnossapidon...
Salo IoT Campuksen toimijoiden joukko on kasvanut kesän jälkeen useilla uusilla yrityksillä. Toimintansa kampuksella ovat aloittaneet mm. AINA Wireless, Universal Robots sekä Venta Sales. Salo IoT Campuksen yhteisö laajenee, kun uudet innovaatiot ja osaajat kohtaavat toisensa. Uuden pääkonttorin Suomeen perustanut AINA Wireless on aloittanut toimintansa Salo...
Salo IoT Campus on mukana Turun Yliopiston tutkimushankkeessa, joka pyrkii parantamaan Internet of Things -laitteiden kykyä torjua tietoturvahyökkäyksiä ja kehittämään laitteissa olevien mikropiirien tietoturvaa. Tutkimuksen päätavoite on kehittää tietoturvallinen mikropiiri. Hankkeen yhteydessä Turun ammattikorkeakoulu kehittää Salo IoT Campuksen kyberturvallisuuslaboratorioon sivukanavahyökkäyksien testausmenetelmiä. Hankkeeseen osallistuu 14 Suomessa...